Maanantaiaamuna vilkaisin peiliin ja päätin lähteä etsimään kadonnutta rusketusta. Valokuvien perusteella mulla oli se päälläni viimeksi Bora Boran biitsibileissä. Niinpä suuntasin suoraan aamiaiselta Sentosalle. Saarella on kaksi hiekkarantaa: Siloso Beach ja Palawan Beach. Ekan Sentosan (ja Singaporen!) -päiväni vietin Silosolla. Tällä kertaa valitsin Palawanin, jossa viimeviikkoiset kekkeritkin pidettiin.

Ranta oli kaunis myös päivänvalossa, eikä arkena ollut kovaa tungosta parhaille paikoille. Törmäsin kahteen schäferiin, narttupentuun ja vanhempaan urokseen, ja tuli kova ikävä Leitä. Tuntui tosi hyvältä olla vaihteeksi päivä omissa oloissani. Lueskelin Fistful of Colours-kirjaa, jota suositellaan kaikille singaporelaisuudesta kiinnostuneille ja joka kuuluu kirjallisuuskurssini lukemistoon. Ei hassumpaa tämä kirjallisuuden opiskelu - mukava asento bikineissä rantahiekalla, kylmä juoma käden ulottuvilla ja "luentotauolla" pulahdus mereen.

171428.jpg

Kämpille palattuani totesin löytäneeni kadonneen rusketuksen. Olin ajatellut kruunata yksityisen päiväni myös illastamalla ylhäisessä yksinäisyydessä, mutta vastapäätä istahtikin uusi yllättävän hauskaksi osoittautunut tuttavuus. Yannick muutti Mauritiukselta tänne opiskelemaan nelisen vuotta sitten. Hän puhuu täydellisesti kahta kieltä: englantia ja jippiaijee ranskaa! Niinpä rupattelimme ranskaksi sen, mitä kielimuurini antoi periksi. Quel homme - il etait si gentil et avait si beaux yeux! Peluri mikä peluri.

Tiistaina juhlittiin Mickan syndejä. Koska mulla ei ollut luentoja, piipahdin aamulenkin ja lihaskuntotreenin jälkeen Clementissä ostamassa laatikollisen pasteijoita ja ison suklaakakun, johon leipuri kuorrutti Mickan nimen. Jo aiemmin olimme Vesan kanssa hankkineet lahjan, barbie-ilmapallon, skumppaa ja paljon hedelmiä. Vesa toi sitten Mickan suoraan luennolta ylläripicnicille.

170274.jpg

Nautimme kauniista päivästä pimeäntuloon asti ja onnistuimme syömään melkein kaikki eväät.

170275.jpg

Täysin vatsoin ja suihkunraikkaina suuntasimme kolmisin kohti kaupungin keskustaa. Valitsimme New Asia Barin Swiss Hotelin 70.kerroksessa. Paikka oli todella tyylikäs ja näkymä ikkunapöydästä upea. Kuuntelimme hyvää musiikkia, joimme taivaalliset cocktailit ja tilasimme vielä yöpalaksi pizzaa. Totesimme Mickan kanssa, että eipä taida jäädä vimpaksi illaksi New Asiassa.

170286.jpg

Sain seuraavana päivänä tekstarin: "Hey. Thanks for making me a perfect birthday. It was wonderful. :) Micka"

170288.jpg

Keskiviikkona kulutin luentosalien penkkejä. Melkein koko päivän ukkosti ja välillä satoi kaatamalla. Tuntui ihanalta seistä ulkona lämpimässä veden valuessa pitkin kasvojani ja käsivarsiani. Hallin illallisella törmäsin uudelleen Yannickiin, joka kutsui mut ja vanhat jenkkituttuni Calin, Ashleyn ja Julesin katselemaan leffaa ja juomaan vodkaa. Löysimme asuntolasta kivan olkkarin, jossa oli reilunkokoinen DVD-telkkari ja isot sohvat. Cidade de Deus kesti pitkälle yli puolenyön, ja meillä oli kivaa yhdessä.

Yannick pyysi mua aamiaiselle, mutta nukuin nelisen tuntia liian pitkään. Tänään oon oikeastaan vain hoidellut käytännön asioita ja istunut rakkaan MacBookini kanssa kasvotusten. Huomisaamuna reissaamme Mickan ja Vesan kanssa viikonlopuksi Kuala Lumpuriin.