Perjantaiaamuna lähdimme Mickan kanssa kahdestaan viettämään tyttöjen viikonloppua Tiomanille. Ekalla visiitillämme saarella kuukausi sitten majoituimme itärannikolle, joka on huonojen kulkuyhteyksien vuoksi vielä suojassa massaturismilta. Tällä kertaa halusimme päästä parhaille snorklausmestoille ja suuntasimme siksi pahimpaan turistirysään Salangiin.
Menomatkalla Mersingistä Tiomanille katetussa pikaveneessä - 550 heppaa - oli niin täyttä, että minä ja eräs jenkkipoika otettiin seisomapaikat paatin takaosasta, pidettiin kiinni katoksen reunasta ja nautittiin merituulen tuiverruksesta. Perillä molempien kasvot ja käsivarret olivat suolasta valkoiset.
Ensivaikutelmani Salangista oli liian tiheästi rakennettu viihdekeskus verrattuna itärannikon Mananaan. Löysimme kuitenkin oman rauhan tasokkaasta seaside-bungalowista, jonka hinnan onnistuimme tinkimään melko asialliseen 8euroa/nenä/yö, koska viivyimme maanantaihin asti toisin kuin useimmat asiakkaat.
Ranta oli upea - vesi todella kirkasta ja kasvillisuus kaunista - jos sulki silmänsä roskilta ja rapistuvilta rakennuksilta. Aivan matalassakin vedessä uiskenteli pikkufisuja, ja bongasinpa ekalla uinnilla ison papukaijakalankin. Rannan tuntumassa koralli näytti kuitenkin tekevän nopeasti kuolemaa, koska sitä tallottiin vapaasti.
Rannalla oli kolme ravintolaa, jotka grillasivat iltaisin päivän kalansaaliin. Satuimme Mickan kanssa kävelemään ohi juuri, kun kokki paloitteli tuoretta haita. Mä en juurikaan välitä kalasta lautasella, mutta grillattua haita oli maistettava - yllärikseni se oli ihan hyvää! Toinen mukava makuelämys oli tuoreella ananaksella ja banaanilla maustettu aamupuuro. Muuten ruoka olikin Salangissa pahaa.
Törmäsimme heti perjantai-iltana kivaan porukkaan suomalaisia, ruotsalaisia ja brittejä, jotka opettivat mulle uuden juomapelin - tällä kertaa öisellä rannalla ringissä Bacardipullon ympärillä istuen. Kaverit olivat vähän vihreinä mun ja Mickan luksuskämpästä, kun he asustelivat kaikki kuusi samassa majassa takapihan puolella.
Lauantaiaamuna lähdimme Mickan ja noin kymmenen muun innokkaan kanssa moottoriveneellä viiden tunnin snorklausretkelle läheiselle korallisaarelle. Eka pysähdys oli koralliriutalla saaren edustalla. Vaeltelin yksikseni ympäriinsä ja sukeltelin välillä kalaparviin korallien välisissä syvennyksissä. Koralli ei ollut niin värikästä ja eläväistä kuin esim. Eilatissa näkemäni, mutta kaloissa hehkuivat kaikki sateenkaaren värit. Lempparini ekassa paikassa oli iso tummanvioletti pariskunta, joka hyväksyi mut seurakseen pitkäksi aikaa. Joka paikassa, pohjasta pintaan asti kellui nyrkin kokoisia jellykaloja, joiden kumimainen kosketus tuntui ensin oudolta, mutta siihen tottui pian.
Seuraavaksi rantauduimme korallisaarelle. Biitsi oli täydellisin näkemäni; hiekka kuin hienoa valkoista puuteria eikä missään näkynyt ihmisen kädenjälkeä. Muut jäivät ottamaan arskaa, kun snorklasimme Mickan kanssa kauemmas rantakallioille, joiden edustalla on oppaan mukaan silloin tällöin nähty pieniä haita. Micka ei viihtynyt kauaa isommassa aallokossa, joten mä pyöriskelin lopulta yksikseni valtavien kivenlohkareiden välissä. Monenlaisia kaloja siellä oli, mutta yhtään haita en nähnyt. Löysin jännän luolan, johon en kuitenkaan rohjennut yksin sukeltaa. Palattuani rannalle otin päikkärit pehmeällä hiekkapedillä ihanassa auringonpaisteessa.
Vimppa pysähdys oli Monkey Bayn edustalla toisella koralliriutalla. Siellä oli jellymöhkäleiden sijasta pohja täynnä isoja mustia merisiilejä. Niitä oli mukava ihailla, kun välissä oli muutama metri vettä toisin kuin surullisenkuuluisalla snorklausretkellä äipän kanssa Dominikaaneissakohan-se-oli. Vimpasta paikasta löysin myös parhaat kalat ja korallit. Pääosin kirkaankeltaiset pallomaiset, mutta pitkänokkaiset eväkkäät olivat mulle uusi tuttavuus. Samoin korallin pinnassa elävät monenväriset (turkoosi mun lemppari) piparinmuotoiset kasvit, jotka avautuivat ja sulkeutuivat, kun niitä lähestyi. Kämmenenkokoinen sinikeltainen kala syöksähti mun maskia kohti, kääntyi äkkiä takaisin ja pysähtyi vähän matkan päähän. Mä liityin leikkiin - uin sitä kohti ja aivan lähellä peräännyin. Kala teki saman uudelleen, ja jatkoimme vuoronperään. En tiedä, oliko se kalasta yhtä hauskaa kuin mun mielestä.
Lauantai-iltana keräsin vielä pallonomistajana rantalentispoppoon kokoon. Matsin jälkeen joukko jenkkejä pyysi mua ja Mickaa illallisseuraksi. Emme kuitenkaan viihtyneet kovin kauaa heidän kanssaan eikä edellisiltana testattu baarikaan oikein houkutellut, joten menimme vilkkaimpana iltana nukkumaan jo puoliltaöin.
Sunnuntaina Micka keskittyi opiskeluun ja mä urheiluun. Tein kolme kunnon uintireissua, lihaskuntotreenin rannalla, lätkin lentistä kahden eri porukan kanssa, kiipesin pallon perässä palmuun ja illan jo hämärtyessä pelasin vielä futista paikallispoikien kanssa. He olivat tosi taitavia pallon kanssa, mutta ottivat mut kivasti peliin mukaan, ja kun onnistuin välillä vahingossa jallittamaan jonkun, hänelle naurettiin pitkään ja hartaasti.
Söimme Mickan kanssa kahdestaan illallisen, jonka jälkeen istuimme pitkään autiolla rannalla rupattelemassa ja ihailemassa eteläistä tähtitaivasta.
Maanantaina uinnin ja aamiaisen jälkeen matkustimme takaisin Singaporeen. Pizzeriassa Mersingissä kuulimme Apocalyptican, Ville Valon ja Lauri Ylösen yhteisbiisin Bittersweet, ja jopa paikallinen tarjoilija tiesi, että se on suomalaista musaa!
Bussissa istuessani palasin vielä ajatuksissani Tiomanille. Salang näytti mulle saaren toisen puolen paitsi maantieteellisesti myös ympäristön haavoittuvaisuuden kannalta. Koettuani ensin vielä luonnontilaisen itärannikon voin vain kuvitella, millainen paratiisi Salang on ollut ennen turistirynnäkköä.
Kommentit