Lauantaina jouduin heräämään epäinhimillisen aikaisin kasilta ja vaeltamaan vielä yön pimeydessä Martinin kanssa Singaporen pohjoispuolelle ilmastonmuutoskurssin opintoretkelle Kranjin tekojärveä ja keinotekoista joenuomaa kummastelemaan. Ympäristövaikutusten arviointilomaketta ryhmittäin täytellessämme silmilleni hypähti mielenkiintoinen kulttuuriero. Suomessa totutaan ala-asteelta alkaen vastaamaan ensin helppoihin kysymyksiin ja palaamaan lopuksi kinkkisiin kohtiin. Singaporessa jäädään jumittamaan ekaan hankalaan osioon eikä katsotakaan muita kysymyksiä, kun sitä yhtä ei kuitenkaan osata. Pidin eurooppalaisen erinomaisuuteni omana tietonani tyytyen bongaamaan apinoita ja filmaamaan Martinin kanssa todistusaineistoa inhokkiluennoitsijani kyvyttömyydestä muodostaa englanninkielisiä lauseita.

446950.jpg

Iltapäivän puolella piipahdimme äipän kanssa kiinalaisilla puutarhoilla. Me näimme bonsaipuita ja kilppareita; uuden vuoden krumeluureja virittelevät työmiehet näkivät meidät. Täälläpäin monen kaksilahkeisen reaktio länkkärinaisiin on tyyliä kilautetaan kaveritkin katsomaan. Illemmalla käpsyttelimme Merlionin ja Marina Bayn kulmilla, shoppailimme sadeviittoja, linkkareita ja minigprip-pusseja Marina Squarella ja kotiuduimme lähipratalan kautta skypen ääreen Heidin juttusille.

Sunnuntaina äipälle tuli Lariamista niin pahoja tärinäkohtauksia, hallusinaatioita ja pelkotiloja (lääkkeen sivuvaikutuksia on monesti vaikeaa erottaa itse malariasta!) että pysyttelimme koko päivän kämpillä käsi kädessä. Iltasella äippä oli jo palannut niin lähelle tätä maailmaa, että uskalsin lähteä hakemaan Antin ja Marken kentältä. Uudet tulokkaat pääsivät heti ekana iltana Milon makuun.

Sarawakin sademetsissä (10.-20.2.)

Maanantaina otimme suunnan Johor Bahrun lentokentän kautta Sabahn naapuriin Sarawakiin, Malesian Borneoon. Olin ajatellut meidän kuljeskelevan Malesian rajalle tavalliseen tapaan bussi- ja MRT-linjoihin mukautuen. Koska äippä oli vielä puolikuntoinen, otimme kuitenkin taksin, joka osoittautui mun suureksi harmistukseksi hitusen joukkoliikennettä edullisemmaksi ja ainakin puolet nopeammaksi vaihtoehdoksi.

JB:sta lennähdimme Air Asian siivin Miriin, joka on Lonely Planetia lainaten Sarawakin pohjoisin city. Antti jäi äippä jäivät kämpille huilaamaan, kun lähdimme Marken kanssa suurkaupungin vilinään. Löysimme Miristä valintaladon ja löytöliiterin risteytykseltä vaikuttavan ostoskeskuksen, jossa myytiin vinoja kenkiä ja jonka nimesimme lopulta Mirin kalakaupaksi ruokaosastolla pyörähdettyämme - tuoksu oli tyrmäävä. Tuntui todella Borneolta, kun olimme Marken kanssa ainoat kaupungin kaduilla kuljeskelevat länkkärit, ja matkalla lentokentältä keskustaan edessämme matkusti sika avolavalla.

449615.jpg
Tämä possuperhe oli oikeastaan kotoisin Bakosta eikä matkustellut juuri koskaan moottoriajoneuvoilla,
vaan väijyskeli pimeän tullen Antin ja Marken takaovella,  mutta ei takerruta lillukanvarsiin.


Miri ei ollut varsinaisesti Sarawakin-ykköskohteemme, vaan lähinnä pakolliset aloittelut Gunung Mulun kansallispuistoon, jonne olimme varanneet yhden pysähdyksen taktiikalla lennon heti tiistaiaamuksi. Jäimme kuitenkin Miriin jälki-istuntoon, kun Fax-yhtiön lentsikkamme ei muka saniteettiongelmien(!) takia voinut irrota maasta puolen tunnin pyrähdykselle. Muluun asti ei mene tietä, ja jokea pitkinkin pääsee vain, jos vesi on riittävän korkealla.

Olin sissiasenteella varannut Mulusta ilmastoimattoman kämpän, mutta vanhemman väestön vaatimuksesta vaihdoimme palelemaan. Illalla ihmettelimme pilkkopimeää sademetsää sen laitamilta ja söimme Cafe Mulussa, kuten kolmesti päivässä siitä lähtien - vasta perjantaina takaisin kentälle lähtiessämme havaitsimme, että mestoilla olisi ollut oikein ravintelikin.

Keskiviikkoaamuna vuokrasimme jokipaatin kuskeineen ja päristelimme upeissa maisemissa ekalle luolasetille: Wind Cave ja Clearwater Cave. Mulu on saanut maailmanperintöluokituksensa nimenomaan luoliensa ansiosta, eikä niihin päästetä turisteja ilman paikallista opasta. Kaikenkokoiset ja monenmalliset stalagmiitit ja stalaktiitit, seinämille kertynyt moonmilk, kapeikoissa puhaltava tuuli ja syvennyksissä virtaava vesi sekä nahkasiipien läpsytys olivat varsin vaikuttava yhdistelmä, vaikka ei sinne asumaan huvittaisi muuttaa. Takaisin päivänvaloon kömmittyämme uiskentelimme kalkkikivikallion läpi virtaavan joen ulkoilma-altaassa.


444320.jpg

Iltapäivällä kävimme canopy walkilla vilkaisemassa sademetsää lintuperspektiivistä. Ylitimme riippusilloilla joen ja bongasimme paikallismiehen haukankatseen ansiosta niinkin eksoottisen eläimen kuin oravan. Mulle naureskeltiin respassa heti sisäänkirjautuessa, kun kyselin toiveikkaana, että mitäs eläintarhan osastoa Mulussa tavallisesti havainnoidaan.

Meidän saldomme oli loppujen lopuksi kuoriaisten, mönkiäisten ja ghekkojen lisäksi muutama vähän isompi lisko, se orava, perhosia, pääskysiä ja miljoonia lepakoita. Lepakoiden kaksisuuntainen motari kulki itse asiassa kämppämme oven edessä, joten sisään mennessään oli katsottava kiltisti vasemmalle, oikealle ja vielä kerran vasemmalle, jos ei halunnut joutua törmäyskurssille. Ehdottomasti vuoden luontokuvaajatittelin ansaitseva Marke filmasi ammattilaisen ottein lepakoita kiihdytyskaistalla.

Torstaina patikoimme omin avuin Bakun vesiputoukselle. Vauhdista on turhaa puhua, mutta vaarallisia tilanteita kyllä riitti - saumattoman tiimityöskentelymme ansiosta kastuimme kuitenkin vasta perillä.

444339.jpg

Illalla otimme toisen luolasetin ja katsastimme kivikammareista kauneimman Lang's Caven sekä valtavan Deer Caven, jonka katolta pari-kolme miljoonaa lepakkoa huoltaa lattian kakkakerrosta. Surullinen tarina kertoo, että Deer Cave menetti maailman suurimman luolan tittelinsä, kun toinen eteisistä romahti, ja kaverista tulikin tunneli. Hieno paikka oli millä tittelillä tahansa! Sateisen sään takia lepakkolauma ei lentänyt pimeän tullen miljoonaryppäänä luolastaan ulos metsästämään, vaan valitsi kuivat siivet ja kurniva vatsa-kombinaation. Sokeristako ne on tehty, prkl!

Perjantaina piipahdimme vielä aamulla ennen lähtöä Moonmilk Cavella, jolloin viimeistään kaikki taisivat saada luolista tarpeekseen. Nyt niitä on kyllä taas jo ikävä! Istuimme jo Faxin kyydissä, kun ohjaamosta todettiinkin, ettei lentsikan suunnistus pelitä. Odotan innolla jotain lentoyhtiöiden luotettavuutta vertailevaa kyselyä, jossa voin ilmaista mielipiteeni Faxista. Kun vihdoin laskeuduimme Miriin, otimme pikapikaa bussin Sibuun ja karistimme pohjoisen pölyt (plus mahdollisesti jokusen iilimadon) lahkeistamme.

Matka Sibuun katkesi poliisin rutiiniluontoiseen tarkastukseen, koska bussiyhtiö oli ilmeisesti esimerkillisesti myynyt samoille istumapaikoille useampia piljettejä. Bussia siirreltiin ja ylimääräisiä matkustajia potkittiin pihalle, kunnes saimme luvan jatkaa matkaa. Saavuimme kaupunkiin puolenyön paikkeilla ilman huonevarausta. Heti ekassa majatalossa kuitenkin onnisti, kun bongasin rautaportin takaa tyhjältä näyttävän respan tiskin alla lattialla kuorsaavan yöpäivystäjän. Katsoin heti huoneeseen astuttuani silmiin sellaista torakkaa, etten ollut tiennyt niin isoja olevankaan ja huutelin kuulemma unissani, etten kestä enää. Äippä ei ollut moksiskaan, vaan liiskasi mönkiäisiä liukuhihnatyyliin!

Lähdimme Sibusta - vaikka viehkeä kaupunki olikin, joskaan ei kalakaupan puutteessa Mirin veroinen - heti aamutuimaan leipomoksi naamioidun karkkikaupan kautta kohti Sarawakin pääkaupunkia Kuchingia. Alkumatkan seilasimme jokea pitkin ja toisen puolikkaan merenlahden yli; ekaa kertaa elämässäni ihailin eturivin istumapaikalta (tai ollakseni ihan rehellinen istuin paatin takaosassa, mutta käännyin ympäri, heiluttelin jalkojani kaiteenraosta vapaan pudotuksen yllä ja olin omasta mielestäni eturivissä) joen ja siinä samassa purtilomme laskemista mereen - oli upea näky.

444324.jpg

Lauantai-illan katselimme Kutchingia vesipisaroiden läpi ja yön kuuntelimme kiinalaisen uuden vuoden iloisia tulituksia huoneissa, joihin pääsi kuokkimaan käytävältä käsin ainakin käsivarren verran. Sunnuntaiaamuna suuntasimme loppulomaksi Bakon kansallispuistoon proboscisjahtiin.

Merimatka Bakoon oli kiva kokemus (tosin mä luulin siitä jokitaipaleeksi, mutta mitäs sitä jo sanottiinkaan lillukanvarsista). TTY:n raksalaiset voisivat tehdä opintomatkan alla olevalle rannalle - pikkupikkurapuset pyörittelivät siellä hiekasta pikkupikkupalleroita ja kasasivat niitä pikapikaa ympärilleen täydellisiksi puolipalloiksi - suloista!

444319.jpg

Heti homeelta haiskahtavaan paritalon puolikkaaseemme päästyäni kömmin peiton alle enkä palannut päivänvaloon pariin päivään. Mut veti heikoksi vaihteeksi säälittävän pienestä wakeboardingin oheistuotteena hankitusta naarmuntapaisesta kehkeytynyt verenmyrkytys. Onneksi luonto päätti lohduttaa mua. Antti ja Marke eivät löytäneet sunnuntai-iltana nenäapinoita eivätkä törmänneet maanantaina koko päivän patikoinnillaan yhteenkään eläimeen, koska kaikki karvakuonot olivat lähteneet mua moikkaamaan.

Villisika toi poikueensa näytille ikkunani alle, ja apinanpennut tekivät pellehyppyjä pihapuista naapurilammikkooni. Kun avasin oven, kolmen apinan komppania tuli tekemään tupatarkastusta, jonka äippä valitettavasti keskeytti tuodessaan mulle sitä kuuluisaa Bakon-lounasta. Selvennykseksi Bakossa oli oikein ravintola, jossa oli oikein ruokalista, mutta kaiken valitsemisen vaikeuden jälkeen lautaselleen sai joka päivä joka aterialla saman setin. Yhtenä aamuna hillo oli vaihtelun vuoksi maustettu muurahaisilla. Lounasta ilman muurahaisia nauttiessani vilkaisin viereisen sängyn alle. Sieltä mua katsoi tiukasti takaisin silmiin apinaäippä vauva vatsaansa tarrautuneena. Kaksikko nappasi nopealla liikkeellä lattialta ruokapakkauksen ja säntäsi saaliineen ulos. Apinaäipän harmistukseksi paketti oli kuitenkin tyhjä, ja vaaveli oppi jo lupaavan ryövärinuransa alkutaipaleella, ettei rikos kannata.

Illallisaikaan oli nenäapinoiden vierailuvuoro. Paritalomme kuistilla päivän viidakkovaellukselta palannut Marke tuskaili, ettei lähde Bakosta enen kuin proboscis on bongattu. Viereisen puun latva liikahti, ja ehdotin, että sovitaan tuon olevan nenäapina. Sopimus piti. Jos ei Eevu mene eläinten luo, niin eläimet tulevat Eevun luo.


444333.jpg

Tiistaina olin taas kuosissa, ja suuntasimme koko nelikkomme voimin sademetsän siimekseen. Heti alkumatkasta nenäapinat saartoivat meidät moninkertaisella miesylivoimalla. Seisoskelimme vain paikoillamme ja katselimme, kun parikymmentä proboscista vauvasta vaariin vaelsi kaikessa rauhassa ohitsemme pysähdellen välillä poseeraamaan.

Marke oli varsin tyytyväinen näkemäänsä, mutta totesi, että joku käärme saisi kyllä vielä esittäytyä, kun kerran viidakossa kuljeskellaan.  Muutaman minuutin kuluttua jaoimme polun mustan matelijan kanssa, mutta eihän se Markelle kelvannut! Hän halusi nimittäin tavata vihreänvärisen käärmeen, joten sellainen saapui paluumatkalla oikein mielenosoituksellisen näyttävästi jalkojemme juureen ja viereisen puun oksille kiemurtelemaan - että jokos kelpaisi!

444335.jpg

Vapaaehtoisina vielä kahdenlaatuiset apinat ja villisika kävivät varmistamassa, että meistä päästäisiin vihdoinkin eroon. Aiemmin viidakon kääntöpaikalla jouduimme hankaluuksiin apinoiden kanssa, kun pikkukaverit alkoivat rettelöimään, ja minähän riekuin takaisin. Kotikenttäedustaan huolimatta apinat joutuivat kuitenkin lopulta kavahtamaan suomalaista sisua ja kahden insinöörinalun luovaa hulluutta - siinä veriseen kamppailuun valmistautumisessa yhdisteltiin nuijasodan perinteitä modernin tulitaistelun teknisiin hienouksiin.

Kaikkien syyntakeettomien sademetsän sankareiden suureksi helpotukseksi Air Asia lennätti meidät iltasella takaisin Johoriin, josta suhailimme taksilla Singaan. Äippä majoittui mun huoneeseen, ja Antti & Marke asustelivat Filippiineille surffilaudan seurassa karanneen Martinin kämpässä. Kun avasimme oven hänen opiskelijakortillaan, naapurihuoneen paikallispoika tiedusteli varovasti, että tunteehan joku meistä Martinin.

444326.jpg

Syndet Singassa (21.-22.2.)

Keskiviikkona pyörähdimme Vivo Cityssa syömässä ja shoppailemassa enen kuin otimme Mount Faberilta cablecar-kyydin Sentosalle. Sentosalla eksyimme mulle kolmannen kerran vahingossa #%@&*:n Merlion Walkille, josta oon saanut tarpeekseni loppuiäkseni ja pariksi seuraavaksikin elämäntarinaksi. Turistirysän teennäisyydelle on vaikeaa tehdä sanoin oikeutta; se on nähtävä itse - mutta kerta todellakin riittää!

Taapersimme Tanjong Beachille ihan vain tarkistaaksemme, että tiessä tosiaankin lukee 'slow dead'. Ryypiskelimme biitsibaarissa cokikset ja hymyilimme hääkuvauksille. Siinähän sitä saatiin kuviin aitoa onnea, kun parit (jotka näyttivät - hmm - eivät aivan ulkoilmaihmisiltä) juoksentelivat käsi kädessä hiekkarannalla (joka on kasattu siirtomaasta, kuten koko Sentosa) taustanaan viehkeät pikkusaaret (jotka on ripoteltu merelle peittämään näkymän rumien rahtilaivojen raiskaamalle ulapalle).


444340.jpg

Illalla otimme asiaksemme tutustua 'Sentosan taianomaiseen puoleen', mutta saimme tuntumaa lähinnä aasialaiseen tapakulttuuriin. Paikallisen uudenvuoden ansiosta katsomo oli täynnä, joten saimme sivusta seisomapaikat. Eihän siinä mitään, mutta heti esityksen päästyä alkuun, ihmisiä alkoi valua tasaisena virtana katsomosta pois. Siinä sitten tehtiin tietä rakkaille lähimmäisillemme, jotka täyttivät katsomon, mutta eivät oikeastaan halunneetkaan nähdä showta. Illallisen söimme ihanassa italialaisessa aivan kotikulmilla. Kaikki kyllä vähän vielä huokailivat Bakon-lounaan perään.

Torstaina juhlistimme mun 23 vuotta hengissä - tähänastinen henkilökohtainen ennätykseni - koko päivän eläintarhakierroksella. Aloitimme viidakkoaamiaisella (joka ei sekään kestä vertailua Bakon herkkuihin) orankiäipän ja vaavelinsa seurassa. Kaverit tuntuivat olevan oikein kivoissa väleissä ihmisten kanssa, eikä ihme - äitilapsikerho oli kasvoiltaan montaa mun tuntemaa meikäläistä inhimillisempi. Kyllä mä ehkä voisinkin haluta joskus lapsen, jos saisin sellaisen orankivauvan.

Singaporen eläintarhassa asustelevia otuksia pidetään maailman mittakaavassa kultapossukerholaisina. Olihan niillä siellä ihan lokoisat oltavat, mutta kyllä mä krokodiilina kuitenkin ennemmin popsisin turisteja Kinabatanganilla. Kissapetojen ruokintasessioita oli hienoa katsella, ja mä päätin päättää päiväni villitiikerin välipalana, mutta ei ihan vielä - sitten vasta, kun fyssan työt on tehty Manun kanssa, ettei tartte pilven reunalta tiirailla, kuinka kunnon miehestä ei tule koskaan insinööriä.

444385.jpg

Väkisinkin vaikuttavan Night Safarin jälkeen siirryimme synttäri-illalliselle mun lemppari-italialaiseen Holland Villageen. Talo tarjosi kynttilällä koristeltua tiramisua, onnittelulaulantaa ja punaisia ruusuja. Kämpille kömmittyämme Marke ja Anttikin tuppautuivat mun huoneeseen netin ulottuville ja juuri, kun olimme kaikki neljä samojen seinien sisällä, ovelta kuului uhkaava koputus. Olin varma, että aavistuksen asuntolan sääntöjä soveltavat asumisjärjestelymme olivat vuotaneet toimiston puolelle, ja mä nukkuisin loppukevään Sentosalla palmun alla.

Oven takana odottivat kuitenkin Yannick, Elina, Laura ja komea kakku!! Yannick oli leikkinyt edellisenä iltana leipuria, ja mun selän takana supateltiin koko päivä ilman, että aavistin mitään! Siirryimme Sky Gardenin puolelle todistamaan jälleen kerran keittiöiden kruunaamatonta kuninkuutta. Mulla on jo neuvoteltuna optio Yannickin omaan ravintolaan tiskaajaksi; vapaaehtoisena sivutoimena oon luvannut hoidella jälkkäripuolen laadunvalvontaa.

444373.jpg

Thaikkulan auringon alla (23.2.-7.3.)

Perjantaina meidän kaikkien oli aika jättää Singa - joku palasi Suomen lumituiskuihin; toiset valitsivat Thaimaan hiekkarannat. Saatoimme äipän ykkösterminaaliin, josta Finski kumppaneineen lennättää pakkasesta pitäviä pohjolaan. Ykkösterminaalista siirryimme skytrainilla kakkoseen ja kakkosesta ilmaisbussilla budjettiterminaaliin, josta Tiger vie Bangkokiin. Puolisen tuntia ennen koneen lähtöä aloimme kummastella, miksi check-in pysyy pimeänä ja missä kaikki kanssamatkustajat piileskelevät. Vähitellen henkilökunnan avustuksella mieleeni muistui, että olinkin viime hetkellä kääntänyt takkini Tigerille ja langennut AirAsian erikoistarjoukseen. Taksilla pääsi aikas haipakkaa budjetista takaisin sinne ykköseen, ja AirAsian kunniaksi meidät huolittiin vielä lennolle, vaikka check-in oli suljettu aikaa sitten. Virkailijatäti pyysi vain kauniisti, että varaisimme seuraavan kerran koneeseen juoksemiseen pikkuisen pelivaraa.

Bangkokissa majoituimme jo Empun kanssa hyviksi havaituille Banglumphun kulmille. Hostelliamme isännöi aamusta iltaan paidatta patsasteleva muka niin upeakroppainen länkkärimies, jonka Marke nimesi osuvasti Ällötykseksi. Huoneemme oli vessan seinänaapuri, joten pysyimme ajan tasalla koko talon tärkeimmistä liikkeistä. Alakerran ravintelipuolella tarjoiltiin Ällötyksen yläkropan lisäksi erinomaista ruokaa, feministibiljardia ja isolta screeniltä Frendejä vuorokauden ympäri.

Lauantaina matkustimme markkinoille julkisesti jokialuksella ja taivasjunalla, joiden yhdistelmä osoittautui tuplahintaiseksi taksiin verrattuna. Puolimatkan puistossa paikallisen yliopistoälymystön kolmoisedustus haastatteli mua lontoonkielellä lukien paperista kysymyksiä, jotka muistuttivat ekan ala-asteen enkunkirjani harjoituksia. Markkinapaikalla puikkelehdimme satojen kojujen välissä kiihdyttäen aina pahan hajun kohdalla ja vetelehtien sen ulottumattomissa. Yhtäkkiä ilmoille kajahti kuninkaan oma biisi, jolloin jokaikinen tavis ja turisti kivettyi kuuntelemaan. Musiikkituokion jälkeen elämä jatkui. Kunkku ei kuitenkaan jättänyt meitä rauhaan, vaan esitteli pärstäänsä joka kadunkulmassa kukkien ja kynttilöiden keskellä. Illemmalla teimme alustavan tavarataivaskartoituksen tulevia tositoimia varten ja palasimme kotikulmille Khao San Roadin vilinään ja bensisbaarin yhtä kamalan makuisen kuin värisenkin grasshopper-kannullisen ääreen.


444545.jpg

Sunnuntaina shoppailimme.

Maanantai-aamupäivän pyhitimme sivistykselle, mutta kunkkupa pistikin kapuloita rattaisiin rukoilemalla. Kaikki kaupungin kulttuurikohteet oli suljettu hartaushetken huomioimiseksi. Teemaväreihin pukeutuneet 'Kauan Eläköön Kuningas'-rannenauhoja kantavat virkamiehet selostivat meille tilanteen kolmeen kertaan. Jätimme siis Bangkokin sivistymättöminä moukkina ja suuntasimme P.P.Familyn yöbussilla etelään.

Tiistaina aamukuudelta meidät herätettiin ja käskettiin bussista ulos P.P.Familyn sivutoimitiskille keskelle ei-mitään. Pysähdyksen pointti oli meidän osaltamme vaihtaa valkoiset tarrarintalappumme keltaisiin (mieleeni palasivat nostalgisesti ala-asteen tarrakirjat ja vaihtareiden valkkaaminen) ja muutamien muiden kohdalla siirtyä toiseen bussiin. P.P.Familyn kannalta seisauksen syy oli jumittaa koko kööri kahdeksi tunniksi siirtämään käteisvarojaan sivutoimipisteen syöttölään. Lähdettyämme viimein uudelleen liikkeelle - siitä toisesta bussista ei edes tullut ketään kyytiimme - meitä ei tietenkään viety Krabin keskustaan linja-autoasemalle vaan kaupungin ulkopuolelle P.P.Familyn omaan päätoimipisteeseen, josta sai ottaa turistihintaisen 'taksi'kyydin (siis tietenkin taksiluvattomia PP:n omia kuskeja) keskustaan. Protestoimme ja päätimme kävellä, mutta hyvä tuuri tarjosi tilaisuuden hypätä lava-auton kyytiin.

Krabille kotiuduttuamme lähdimme katsastamaan Rai Leh-biitsin. Mä olin heti nyrkit pystyssä, kun venekyydistä pyydettiin turistitaksaa, mutta muutaman vuoron murjottamisen jälkeen alistuin monopolimeininkiin. Palvelun hinta-laatusuhde kallistui pahasti pakkasen puolelle, kun vastarannan tuntumassa paatin pohja karahti kiviin, ja kuski  peitti pohjaan revenneen reiän jalallaan pyytäen meitä laskeutumaan pikaisesti jo matalaan veteen.

444585.jpg

Hat Rai Leh oli mukava päivän pysäkki. Tuntui vapauttavalta vetää bikinit päälle ja uiskennella ulapalle - ranta oli todellakin jätettävä kauas taakse, jos halusi uida muuta kuin käsipohjaa. Auringonpaiste oli säädetty täydelle teholle, ja jätski maistui. Ostimme frisbeenkin, mutta mä osuin melkein ekalla yrityksellä viattoman ohikulkijan otsaan.

Paluumatkalla Krabille rodittoman ruskea ruotsalaispoika esitteli korttitemppuja pettyen pahasti, kun mä hoksasin huiputuksen. Syötyämme kiertelimme kaupunkia, jonka näkemiseen yksi ilta oli varma valinta. Ostimme Marken kanssa sharongit soluttautuaksemme paikallisväestöön, mutta turhaan. Ainoa kulkutie Phi Phi-saarelle oli P.P.Familyn täydellisessä kontrollissa. Lauttalippujen hintaan sisältyi kuljetus majapaikastamme satamaan, mutta meidän kannatti tulla keskiviikkoaamuna toimistolle siltä varalta, ettei autoa näkyisikään, niin voisivat sitten soitella perään - juuri näin. Odottelimme toimistolla kyytiämme puolitoista tuntia ja juuri, kun laiturinmitan pikataipaleen perään hyppäsimme lautan kyytiin, se irtosi satamasta.

Lonely Planetin mukaan Koh Phi Phi on niin kaunis, että itkettää. Täydellisen turkoosinvärinen meri, siitä nousevat uljaat kalkkikivikalliot ja sen laitamilla lepäävät hienot hiekkarannat tekivät muhun kaiken jo kokemani jälkeenkin syvän vaikutuksen. Majoitusvalintamme, reissun luksusosasto Paradise Resort, oli täysosuma. Phi Phin parhaalle biitsille oli rakennettu vain kolme resortia, joiden bungalowit piileskelivät kauniisti puiden suojissa. Iltapäivällä jatkoimme frisbeeharjoituksia riittävällä turvaetäisyydellä siviiliväestöön.


444608.jpg

Torstaina aloimme tuntea syvempää kiintymystä rantaraflan vakkaritarjoilijaamme, joka oli aina ja kaikesta kuutamolla. Tilaukset kaveri näppäili kyllä kämmentietokoneelle, mutta annosten koostumusta hän ei lähtenyt ammattimiehenä arvailemaan. Aterian jälkeen vuokrasimme pohjansa puolesta luotettavan näköisen veneen kuskeineen ja suuntasimme snorklausmestoille. Merimatka itsessään oli elämys, kun paattimme puikkelehti kalkkikivikallioiden välistä koralliriutan tuntumaan.

Marken eka-ikinä-snorklauskokemus alkoi lupaavasti, kun vasta useamman suolaisen suullisen hörpittyään hän palautti vermeensä testausosastolle, ja mä totesin snorkkelin vuotavan. Vekkaiden vaihdon jälkeen ensikertalainenkin pääsi vedenalaisten värien makuun. Kaikenkokoisten ja -näköisten kalojen koplat mussuttivat monenmoista korallia meistä piittaamatta, ja näkyvyys kristallinkirkkaassa vedessä oli huima.

444610.jpg

Yhden riutan kierreltyämme veneilimme uusille mestoille. Kakkoskierroksella väkeä oli vähemmän, mutta nähtävää riitti - kalat ja korallit olivat päivän menu. Pää pyörällä kaikesta kauneudesta veneelle palatessani riisuin ensin räpyläni ja nousin vasta sitten tikkaille. Potkaisin tietysti korallia - joka kärsi luultavasti kosketuksesta mua enemmän - ja viilsin jalkapohjaani syvän haavan.

Tutustuin paikalliseen terveydenhuoltoon neljän tikin verran enkä päässyt enää mereen. Sen sijaan koikkelehdin rannalla muovipussi jalassani klonkku-kutsumanimen arvoisesti ja kävin päivittäin putsauttamassa haavani sairaalassa, jonka sijainti olisi ilman äipän urakehityksen sivustaseuraamista motivoinut mutkin vaihtamaan lääkikseen.


444624.jpg
Kuvassa ei ole hotelli vaan sairaala. Ensiapuosaston ikkunasta avautui nätti näkymä merenlahdelle.

Perjantaina istuimme iltaa naapuriresortin puolella. Marke lähti jo kämpille, kun siirryimme Antin kanssa terassilta vielä hetkeksi rantahiekalle. Seuraamme liittyi pikkuinen koira, johon päätin olla koskematta kirppuvaaran takia. Muutaman minuutin kuluttua kaveri köllötteli sylissäni rapsuteltavana ja sai vielä toisen sukkani riepoteltavakseen. Haukku seurasi meitä biitsiltä bungaloweille, mutta kaikesta suloisuudestaan huolimatta joutui jäämään yöksi ulkosalle.

Lauantaina liikuimme monen mutkan kautta mannerkaistaleen länsipuolelta itärannikolle. Tarkoituksenamme oli ehtiä saman päivän aikana Samui-saarelle, mutta P.P.Familylla oli toisenlaiset intressit. Aamun sairaalavisiittini jälkeen kävimme vielä vilkaisemassa Tsunamin runtelemaa rantaa ennen kuin palasimme PP:n lautalla Krabille.  Lauttamatkan aikana liimailimme Antin kanssa Krabilta ostetun rupushakin nappulat edustuskuosiin, ja mä jututin mukavaa lentäjänalkua kotikulmilta Tampesterista.

444866.jpg

P.P.Family olisi mielellään myynyt meille koko pakettimatkan Samuille bussin ja yölautan yhdistelmänä, mutta halusimme saarelle jo samana iltana. Bussin piti aikataulun mukaan saapua Surathanin satamakaupunkiin hyvissä ajoin ennen vimpan lautan lähtöä Samuille. Aikataulussa ei kuitenkaan ollut otettu huomioon PP:n pakollista parin tunnin pysähdystä. Kun kävi selväksi, ettemme ennätä iltalauttaan, yritimme ostaa sivutoimipisteestä (jonka ravintolapalveluiden ääressä tuttuun tapaan jumitimme) lippuja yölauttaan. Hinta olisi kuitenkin ollut lähes kaksinkertainen alkuperäiseen pakettiversioon verrattuna, koska ostaisimme osaset erikseen! Päätimme yöpyä Surathanissa.

Sunnuntaiaamuna seilasimme Samuille, majoituimme mukavaan rantaresortiin ja suuntasimme Koh Pha-Nganin legendaariseen Full Moon Partyyn. Luotettavan israelilaislähteen (joka olisi btw halunnut piipahtaa Singassa mua moikkaamassa, mutta kielsin kohteliaasti kotoväen visiittiin vedoten) mukaan saarella on bileet 24/7. Me halusimme kuitenkiin nimenomaan aidoille ja alkuperäisille täydenkuunkekkereille.

Mun mielestäni nimenomaan merenpintaan siltansa piirtävä kuutamo teki tunnelmasta erityisen, mutta Antti ja Marke taisivat kallistella pippaloiden parhaiden palojen suhteen iloisten ihmismassojen, näyttävien tulitemppujen ja ämpäreissä tarjoiltavan juomapuolen suuntaan.
Eri biisit sekoittuivat iloisesti toisiinsa musiikin vyöryessä rantarafloista tanssilattiana hyvin toimivalle hiekalle. Vaikka jengiä oli täpötäyden biitsin verran ja lisää pitkin poikin saarta, meininki oli rento vielä aamuyöstäkin. Ketään ei ammuttu huumeista epäiltynä (kuten legenda kertoo aiemmin sattuneen). Vaakatasoon väsähtäneet roudattiin turva-aidan taakse siistiin riviin ja käännettiin kylkiasentoon. Täyttä maaliskuuta palvottiin korkeilla tellingeillä roihuavin tulikirjaimin.

444632.jpg

Mä kiillotin kunniakkaasti Suomi-kuvaa resortin respassa, kun täti tiskin takana alkoi marista siitä, että meitä yöpyi kolme kappaletta kahden hengen huoneessa. Hermostuin ehkä hitusen ja kysyin kovaan ääneen, että eikös nainen saa hotelliyön yksinäisyyttään helpottamaan hankkia herraseuraa. Tädin katse oli kaikenkertova, mutta Antti sai luvan kuorsata Marken kyljessä, kunhan ei jäisi asumaan.

Maanantai- ja tiistaipäivät hengailimme rupushakin ja muun dagen-efter-toiminnan merkeissä aivan merenrantaan isketyllä uima-altaalla. Marke ja Antti kävivät aalloissakin, mutta mä en uskaltautunut tee-se-itse-putsatun&sidotun kinttuni kanssa edes hiekalle. Sain kuitenkin kotilääkäriltä luvan pulahtaa kerran uima-altaaseen, mikä tuntui sillä hetkellä elämää suuremmalta onnelta. Upeaa auringonlaskua ihailimme naapurin kallioilta.

Palasimme yölautalla Surathaniin, josta köröttelimme keskiviikkona bussikyydillä Krabin lentokentälle ja lensimme lopulta (ihan oikeasti) Tigerin siivin Singaan. Tuli kevyt kakkosluokankansalaisolo, kun lentsikkamme nousi aikataulusta myöhässä sallittuaan nöyrästi paria vähän parempaa puudelia kyydittäneen yksityiskoneen etuilla - kuningas taisi kampata meidät vielä loppusuoralla ja näyttää pitkää nenää perään.

Kuala Lumpurin kattoterasseilla (8.-11.3.)

Singassa viivyimme vajaan vuorokauden - sen verran, että ennätin poistattaa tikkini ja kuukauden lomailun jälkeen arvailla Teknologian Historian välikokeessa vastauksia selitä-kuva-kolmessa-minuutissa-kysymyksiin. Torstai-iltana olimme jo Kuala Lumpurissa.

444388.jpg
Näin tyylikkäiden 3D-pokien läpi näimme valkokankaalta,
kuinka Petronas-öljy-yhtiö tekee maailmasta kaikille paremman paikan elää.

Perjantaina Kualassa katsastimme kaikki riittävän korkeat paikat; listalle kelpasivat Petronas Twin Towers Skybridge, Traders Hotel Sky Bar ja KL Tower Seri Angkasa Lunch Buffet. Ruoka oli ihanaa salaatteineen, juustoineen ja tietenkin jälkkäreineen. Iltasella ennätimme vielä kevyelle tavarataivaskierrokselle. KL on edelleen mun lempparikaupunki Aasiassa, ja kovasti tuntuivat toisetkin tykkäävän.

444434.jpg
Seri Angkasan lounasbuffet oli tyylikäs tapa katsella Kuala Lumpuria nimikkotorninsa huipulta - niin hienostunut, että Antti joutui pitkien lahkeiden puuttessa kääriytymään sifonkiin (sharong, toim.huom.) eikä oikein mielellään esitellyt asuaan kameralleni.

Lauantaina pyörähdimme pikaisesti Chinatownissa Petaling Streetilla ennen kuin palasimme bussilla Singaan juhlimaan Marken ja Antin vimppaa iltaa tropiikissa. Skypen välityksellä koordinoimani Heidin yo-matikan kertausharjoitukset venähtivät kuitenkin sen verran, ettemme lähteneet varsinaisesti radalle, vaan nautiskelimme viintä ja breezereitä asuntolani kattoterassilla, kavereiden kesken SkyGardenissa. Seuraan liittyivät Laura, Elina, Yannick, Martin ja kanadalainen Mark.

Olimme ostaneet Yannickille Malesian-tuliaiseksi vähäpukeisilla kaunottarilla kuvitetun korttipakan, jota turhan innokkaasti tarkastellessaan saa sähköiskun. Yannick oli naurettavan helppo uhri, ja korteista on kuulemma riittänyt myöhemmin riemua koko E-talon kuudennelle kerrokselle.

444473.jpg

Sunnuntaina Antti ja Marke jättivät mut yksin Aasiaan.