Näitä neitejä olin odottanut!! Edellisen kotoväkikomppanian kadottua maisemista ja enkelikolmikonkin hajaannuttua Lauran ja Elinan paetessa maasta pian muutenkin vastentahtoisesti Sabahan viidakoista Singaan palattuani kaupunki tuntui niin tyhjältä, että olin ikionnellinen Yannickin ja Martinin olemassaolosta. Keskiviikkona Heidi ja Suvi tulivat päöstämään pojat pälkähästä. Perinteitä vaalien kävimme ekan illan intialaisella, ja tytöt levittelivät Becky Bloomwoodin peruspuvustoidealla pakattujen rinkkojensa vain ehdottoman tarpeellisen sisällön asuntolani vierashuoneeseen. Suoristusrauta, kosmetologin laajennettu välinevalikoima, varakenkien varakengät, Justin Timberlaken uusin ja Kaapon kajarithan kuuluvat joka backpackerin vakiovarustukseen.

Torstaina jätin Heidin ja Suvin aamupäiväksi Holland Villagen kosmetologien käsittelyyn - munhan ei tartte tekeytyä kauniiksi (sssh siitä ripsipermiksestä) - ja piipahdin parilla luennolla. Olimme Suvin kanssa juonineet Heidille syndeylläriksi ranskalaisen manikyyrin ja pedikyyrin - Nötin antama jalkahoito oli kyllä jättänyt vielä vaikuttavamman jäljen; koko kintun sinivioletti turvotus ja vimpan päälle laitetut varpaankynnet olivat tyrmäävä yhdistelmä.

Kauniina ja kai jollain lailla rohkeinakin polkaisimme Heidin syndekemut käyntiin ihanalla italialaisella kolmen ruokalajin illallisella. Käpsyteltyämme Marina Bayn kulmilla sen, minkä Heidin kinttu kevyellä dopingilla kesti, siirryimme shampanjapohjaisille cocktaileille New Asia-baariin Equinox-kompleksin 71. kerrokseen. Syndesankarin hymy paljasti kaupungin yön yllä nautitut Bellinit ja Mimosat tyylikkääksi valinnaksi.

Perjantaina popsimme Fazerin-tuliaisia Singaporesta Kuala Lumpuriin. Ettei matkanteko olisi ollut turhan helppoa, bussinpenkkien valinnanvara oli myyty loppuun formulafaneille. Kun saimme viimein lunastettua kakkoskastin piljetit tunnin odotuksen päähän, kävi ilmi, ettei lähtöön ollut liikaa aikaa - Suvi ja Heidi olivat jättäneet maastapoistumislomakkeensa hyvään talteen kampukselle, joten ostin taksikuskilta ylimääräiset LavenderStreet-NUS-LavenderStreet-aika-ajot.

Lauantaiaamuna törmäsimme Elinaan ja Lauraan Petronas Twin Towers Skybridge Visit-lippujonossa. 3D-pokista irtosi taas iloa ja riemua, eikä näkymä kaupungin yli ollut viime visiitistäni muuttunut - Kuala on mun henkilökohtainen kestosuosikki.

Olennainen osa peruspuvustoideaa on, että sitä täydennetään reissun aikana, koska ulkomaanrahaahan ei lasketa. Muutamia tarpeellisia KLCC:n loisto-ostoksiamme mainitakseni Suvin puvustosta puuttui kaksi asukokonaisuutta Heidin lakkiaisten varalle, mun välttämättömyyksiäni olivat uimamekon lisäksi 'vielä yhdet kengät' ja Heidin käsivarsilla kiikkui lopulta niin monta kassia, että jonkun niistä oli pakko piilotella sisällään jotain tarpeellista.

Sunnuntaibrunssin nautimme KL Towerin Seri Angkasa-luksusraflassa ennen kuin Laura ja Elina saivat meistä seuraa Kualan-käynnin kohokohtaan. Stadium Negara tarjosi Kanye Westin keikalle pienet puitteet, mutta kaikessa kotoisuudessaankin kokemus oli syvimmiltään maailmanluokan meininkiä. Maailman pisimpien miesten kerho kokoontui tietenkin edessämme, mutta mä olin aseistautunut terävillä koroilla ja viattomalla hymyllä.

Ryhmä rämä koossa vielä keikan jälkeenkin - Laura ja Elina siis menossa mukana.

Maanantaina matkasimme 'me tiedämme, mitä sinä haluat'-tyylisen firman busseilla ja jokipaateilla Malesian vanhimman kansallispuiston Taman Negaran perukoille Nusa Campiin. Heti vesille päästyämme Heidi ja Suvi muodostivat venetiimin, joka suojeli kaiki keinoin peruspuvustoa uppoamiselta - 'parempi rinkka edessä kuin joen pohjassa' - ja piiloutui mustien lasien taakse, 'etteivät krokotiilit tunnista'.

Nusa Camp oli herttainen viidakkoleiri, jonka majat oli sisustettu kamalilla väriyhdistelmillä ja jonka palveluista maksaminen oli lähes mahdotonta - pyytäessäni laskua aterian tai veneilyn jälkeen, henkilökunnan vastaus oli vakiona 'maybe tomorrow'. Viidakon äänet ja näkymä joelle korvasivat kuitenkin kaikki yhteiskassasta eroon pääsemisen ponnistelut. Yhteiskassa oli Elinalta ja Lauralta adoptoitu käteisenhallintakäytäntö, joka helpotti kimppakulujen käsittelemistä, mutta johon ei kannattanut liittää Visa-korttiaan.

Tiistaina lähdimme bongaamaan tapiiria canopy walkille, mutta riippusiltojen alla tepasteli pettymykseksemme vain ruotsalaispoikia. Ikivanhassa sademetsässä (primary rainforest) oli kuitenkin kiva pyörähtää sen verran kuin Heidin tallottu jalka kesti. Tapiirin tapasimme myöhemmin Singapore Zoon Night Safarilla - kyllä mäkin lähtisin evakkoon etelään, jos ruotsalaiset valtaisivat Tampesterin.

Iltapäivällä pulikoituamme jokeen laskevassa viidakkopurossa lähdimme kahden paikallisoppaan kanssa pikku paatilla kosken kuohuihin. Kovin kauaa en ennättänyt kummastella kakkoskuskimme olemassaolon tarkoitusta, kun hän alkoi kauhoa joesta vettä päällemme. Pelkät törmäykset tyrskyjen kanssakin olisivat riittäneet kastelemaan peruspuvustomme 'koskiseikkailu pilvisenä päivänä'-osaston, joten lisäsetti teki meistä pesuriepuja.

Yksi opaspojista vakuutti, että jos jäisin pidemmäksi aikaa tai tulisin uudelleen Nusa Campiin, hän löytäisi mulle viidakosta tiikerin. On niitä kuulemma pari kertaa ennenkin näkynyt, ja sellaiseen törmätessä kiivetään vain äkkiä puuhun. Taidan kuitenkin kokea elämää vielä vähän muilta osastoilta ennen kuin palaan Taman Negaraan tiikerijahtiin - sen verran lupaavalta suunnitelma kuulosti villitiikerin välipalaksi päiväni päättämisen suhteen. 

Keskiviikkona otimme suunnaksi Manner-Malesian kauneimman saariparin pienemmän puoliskon Pulau Perhentian Kecilin. Kuljeskelemisemme järjesteltiin Nusa Campista käsin 'kaverin kautta' siten, että muut lähtivät aamuvarhaisella bussilla etelään ja haettuaan sieltä lisää väkeä kääntyivät takaisin pohjoiseen ja noukkivat meidät kyytiin venesatamasta. Muiden matkustajien ilmeet olivat epäuskoiset, kun nousimme miellyttävän veneretken jälkeen bussiin, joka oli kuulemma odotellut meitä vähän pidemmän tovin.

Lounastauolla koko poppoon saarille kuljettavan venefirman pomo tarjosi meille kolmelle kyytiä henkilöautossaan. Koska hän omien sanojensa mukaan ajoi kovempaa kuin minibussikuskit - minkä mekin todistimme takapenkiltä käsin - aika riitti hyvin hedelmäostoksille. Samalla tiellä, jolla kuskimme ajeli 140km/h ja teki järjettömimpiä ikinä kokemiani ohituksia, hän pysäytti auton, peruutti hedelmäkojun kohdalle ja haki meille mandariineja. Matkan aikana mies ilmoitti, että mun pitäisi pian hankkia poikaystävä (mieluiten kinukki) ja Heidin tulisi selvittää, kuinka monta pulloa viskiä pystyy kerralla kumoamaan; Suvi teeskenteli onnistuneesti nukkuvaa.

Pikavenekyyti saarelle oli vesivuoristorataa parhaimmillaan. Istuimme aivan keulassa selkä menosuuntaan, ja merenkäyntiä vasten ryskyttävä paatti putosi silloin tällöin aallonharjalta niin rajusti, että matkustajien istumalihakset irtosivat reippaasti penkistä. Valokuvien ottaminen siinä pomppulinnassa oli taidetta!

Majoituimme Kecilin Long Beachille, joka näytti kutakuinkin tältä:

Hiekka oli valkoista......
                                                                                       ......ja meri turkoosia.

Lauran ja Elinan löysimme heti ekan illan tähtitaivaan alta. Löhöiltyämme torstain rannalla lähdimme Suvin, Elinan, Lauran ja kolmen muun kanssa perjantaina (Suvin ekalle-ikinä!) snorklausretkelle. Eka kolmesta kohteesta oli kilpikonnapoukama, jossa Suville kävi Market - snorkkelin kautta hengittämiseen on hitusen hankalaa totutella, jos maski vuotaa. Eka kilppari jäi siis Suvilta näkemättä, mutta vermeet vaihdettuamme bongasimme pian kaksi uutta, joita seurailimme hyvän tovin. Vielä vimpoilla pulahduksilla ennätimme tehdä tuttavuutta neljännen kilpiveikon kanssa.

Seuraavan etapin oli tarkoitus tarjoilla hainäkymiä, mutta meri oli niin miehitetty meduusoilla, ettei sinne mahtunut sekaan. Vaihdoimme toisille haivesille ja löysimme etsimämme. Heti ekan haihavainnon jälkeen - joka oli kieltämättä hieno kokemus -päätimme kuitenkin palata Suvin kanssa veneelle, koska meduusat tulivat koko ajan tunkeilevammiksi. Paluu paatille oli kuin vanha Nintendo-peli, jossa edettiin mahdollisimman suoraviivaisesti kohti maalialuetta väistellen joka suunnalta kohti vyöryviä vihollisia. Suvi selvisi ehjin nahoin, mutta mun saldoksi laskettiin kaksi meduusanpolttamaa. Kalastajakyliltä haettu banaaninkuori ja lime lievittivät onneksi kipua nopeasti.

Lohdutukseksi sain ajaa veneen haimestoilta majakalle.

Tästä lähtien siis virallisissa yhteyksissä Captain E.

Majakan juurella oli kunnon koralliriutta ja laumoittain kaikenkarvattomia kaloja, mutta voimakas virta vei snorklaajan nopeasti mukanaan, ja meduusat pelottivat koko poppoon pian takaisin paatin suojiin. Kuskimme kysyi, haluaako joku loikata majakan huipulta mereen, ja ystäväni vastasivat puolestani. Mun selvittyä muutamasta molskahduksesta hengissä Suvi suostui tandemhyppyyn, mutta muut vain pyörittelivät silmiään.

Kaikista siskonsieppauspeloistani huolimatta löysimme Heidin iltapäivällä aurinkovarjon alta, ja otimme vielä ilon irti myrskyllä uhkailevasta aallokosta. Illallisen jälkeen haimme biitsibaarista ämpärillisen niin pahanmakuista blandista, että vielä juomapelisetin jälkeenkin sitä oli puolet jäljellä.

Lauantain suunnitelma oli palailla Singaan, mutta ainokainen bussi oli täyteenbuukattu. Porvarispenskoina päädyimme taksikyytiin Manner-Malesian pohjoiskärjestä itärannikkoa pitkin etelärajalle. Ei se mikään oikea taksi ollut, mutta veipähän meidät turvallisesti ja kohtuuhintaan sinne, minne pitikin. Yön pimeydessä poliisit pysäyttivät kaaramme tienposkeen ja kyselivät kahvirahoja. Mä tekeydyin tyhmäksi, ja kuski hallitsi hyvin tilanteen. Kuiskattuaan mulle, minkä summan me muodollisesti maksamme kyydistä, hän jututti yhtä poliiseista toisen vaatiessa multa passeja näytille. En suostunut irrottamaan otettani arvokkaimmasta omaisuudestamme, joten jouduin astumaan ulos autosta, ja poliisi tutki passit mun sormien välistä taskulampun valossa. Pääsimme pälkähästä, ja kuskimme selitti tuntevansa kahvirahakuviot konstaapelikaverinsa kautta.

Sunnuntai oli eläintarhapäivä Night Safareineen. Krokotiilien ja merileijonien kodit olivat remontissa, orangit piileskelivät sadetta sisätiloissa eikä mangusteja löytynyt mistään, mutta tärkeintä oli, että näimme yösafarilla tapiirin. Vimpan kolmen ruokalajin illallisen cocktaileineen nautimme lemppari-italialaisessani Hollantilaiskylillä. Sekä meidän että Suvin vanhemmille ISO kiitos ihanista aterioista!!

Maanantaina katsastimme vielä Orchard Roadin tavarataivaat - jotain pientä taisi tarttua mukaankin - ennen kuin saattelin tytöt ja kymmenen kiloa liikaa painaneet matkatavarat pohjolan liikenteeseen. Heidi uhkaili, että joudun laittamaan ylimääräiset kilot maapostiin, mutta Finskin täti onneksi ymmärsi peruspuvuston tarpeellisuuden.