Singapore

Sinin oli tarkoitus lennähtää Singaan jo lauantaina, mutta - Finski prkl! - kone jumitti ensin yöksi Vantaalle ja toiseksi Bangkokiin. Sinin onneksi lentokenttähotellin aamiaisella sapuska oli hyvää ja seura sitäkin parempaa. Turhia kainostelemattomana tunnettu ystäväni uteli vaalealta tytöltä, harrastaako tämä jotain liikuntaa, kun on niin komia Wilsonin reppu. Anu Nieminen vastasi, että kyllä hän sulkapalloa pelailee.

Illalla Changissa lupasimme Anulle tulla katsomaan Aviva Openin avausta, jos peli ei osu pahasti päällekkäin vimpan tenttini kanssa. Kampukselle kuljeskeltuamme kokkasimme Yannickin johdolla viinirypäleitä syönyttä uunibroileria, kermassa uivaa mereneläväispastaa, salaattia ja jätskin kanssa kaveeraavia friteerattuja banaaneja. Viinipullo korkattiin kattoterassin Sky Gardenissa.

Kämpilläni vaakatasoon päästyään Sini lähti helppona nakkina Nukkumatin matkaan eikä herättyään enää mitään aikaeroa muistanutkaan. Mä kiikutin vielä puoliltaöin köyhäinkeräykseen jättipaketteja vanulappuja, kun oli joskus joulun jälkeen erikoistarjous inspiroinut.

Tiistaina fiilistelimme Sinin ensi-ihastusta ja mun haikeita hyvästejä Singaporen sydämeen Orchard Roadilla ja Marina Bayssa. Mitään ei tietenkään ollut tarkoitus ostaa kuukauden reppureissulle mukana roudattavaksi, mutta molempien peruspuvustoista puuttui punaiset Ferrari-Pumat ja monta paria suloisia Le Coq Sportif-sukkia; Puma-toppeja ei tarvitse edes mainita, koska niiden ostamatta jättäminen on verrattavissa siihen, ettei syö saamaansa jätskiä, vaan antaa sen sulaa sormille.

Brunssin nautiskelimme katukahvilassa Orchard Roadilla, illallisen City Linkin New York New Yorkissa, s-vitamiinit suosikkisuklaakahvilassani Marina Bayssa ja drinksut missäpäs muualla kuin Raffles-hotellissa, Singapore Slingin synnyinsijoilla. Rafflesin Long Bariin astuessamme kummastelimme närkästyneinä, kuinka maan upeimmassa juottolassa roskat vain raksuvat kenkien alla - illan aikana selvisi, että kulhoista kauhottavien maapähkinöiden kuoret viskotaan perinteisesti pitkin lattioita. Sohviin upposi syvälle, livemusa miellytti molempia ja Singapore Sling maistui makealta.

Keskiviikkona Anu pelasi avausottelunsa kiinalaista maailmanykköstä vastaan. Olimme Sinin kanssa kisakatsomon ainoat länkkärit kinuskimiehityksen keskellä. Huusimme ja hurrasimme Anun jokaiselle pisteelle - ja niillekin, jotka olivat aivan varmasti sisällä, vaikka tuomari oli toista mieltä - niin, että aluksi kovin hillityt ja hallitut kinuskitkin rupesivat meitä jonkun aikaa töllisteltyään kiljumaan omalleen. Pekingin-mitalitoivomme löi loistavasti ja voitti yhden erän, mutta peli jäi Singaporen ainoaksi.

Anu oli yksin reissussa ja iloinen suomalaisseurasta. Hän oli kuullut - kuinka kummassa - meidät jo pelin aikana ja tuli kentältä suoraan katsomoon. Piipahdin pikaisesti kampuksella tekemässä vimpan tenttini ennen kuin lähdimme kolmisin syömään toiseen lemppari-italialaisistani (siihen, josta saa suklaamoussea). Anu kertoi pelaavansa seuraavaksi Jakartassa, jonne meidän ei ollut alunperin tarkoitus Indonesian-pyrähdyksellä ennättää, mutta suunnitelmathan tehdään uusien ruuaksi.

Anun suunnattua takaisin hotellilleen palautumaan pelistä - tai ehkä ennen kaikkea meidän seurasta - jatkoimme Yannickin kanssa Ladies' Nightiin St James Power Stationille. Singan uusin onnela oli komea ja pramea, mutta pakenimme pian tanssilattian tungosta olkkarimaiseen Dbl O:hon fiilistelemään.

Mauritiukselta Singaan opiskelemaan lähtenyt Yannick valmistui tänä keväänä, mutta joutuu jäämään kolmeksi vuodeksi kaupunkivaltioon töihin maksaakseen yliopiston penkin kulumisen. Yannick perustaisi ravintolan, jos suostuisin vakituiseksi tiskaamaan, mutta joutuu tyytymään oman rakennusalansa hommiin, kun mä palaan raukkamaisesti Herwoodin siimekseen.

Yannick oli läheisin ystäväni Singaporessa, ja "I have faith that our paths will cross again." Mauritius, täältä tullaan kolmen vuoden kuluttua......

 

Kalimantan

Torstaina suunnistimme Subwayn ja kampuksen iPod-puodin kautta julkisilla rajan yli Malesiaan ja JB:n kentältä AirAsian siivin Borneoon. Maailman kolmanneksi suurimman saaren viidakot on jaettu Malesian, Indonesian ja pikkuruisen öljymahti Brunein kesken. Yövyimme Malesian puolella Sarawakin pääkaupungissa Kuchingissa ja jatkoimme heti perjantaiaamuna bussilla etelään mulle vielä lähes kokemattoman ihmemaan Indonesian Borneon-puoliskoon Kalimantaniin.

Siniltä kyseltiin bussissa kovasti osoitetta - siis ei mitään spostia, vaan kotikolon sijaintia - jännityksellä odotellaan, törmääkö Pasi joku ilta töistä Vekelään kotiutuessaan ovella jonoon kilpakosijoita. "Aku cinta besok" (I will love you tomorrow) herätti taas hilpeyttä, ja retkeä varten hankkimani fraasikirjasen tuella kansainvälinen kommunikointi nousi rakkaudentunnustuksista enemmän tai vähemmän asiallisen keskustelun tasolle.

Pontianakiin päästyämme patikoimme Kalimantanin luoteisrannikon liike-elämän sykkivimmän keskuksen halki Indonesian-standardeilla korkeatasoiseen hotelliin paikallista matkailugurua Alexia tapaamaan. Illallisneuvottelun aikana Alex järjesti meille kyydin Kura Kura Beachille ja lennon Pontianakista Jakartaan. Me puolestamme lupasimme pitää isäntämme suomalaisen nuoruudenrakkauden nimen korvan takana - Heli, missä olet?

Lauantaina ihastuimme pysyvästi Kura Kuran merimaisemaan ja väliaikaisesti rannan omistajapariskuntaan Siskaan ja Charlieen. Kura Kura on saanut nimensä rannalle munimaan nousevista merikilppareista, joita suojellakseen Siska kokkaa kaasulla ja Charlie dokaa pimeässä. Paikalliset kuitenkin kaivavat kilpikonnanmunat koloistaan, kaupittelevat niitä Siskalle aterianaluksi ja saavat pää punaisena protestoivan Charlien peräänsä.

Näin Toimit Indonesiassa (osa 1, hyvistä bisneksistä): Nimeä yksityistontilta pöllityn tavaran markkinointistrategian ykköskohderyhmäksi maanomistaja.

Siska lähti sunnuntaina kaupunkiin ja jätti meille parin päivän ruokatarpeiksi kattilallisen valmiiksi keitettyä riisiä. Ennen ensimmäistä ateriaa kuumuus ja kärpäset olivat tehneet tehtävänsä, joten Sini lähti shoppailemaan. Koska kylän kaikki kasvikset viedään kaupunkiin, meille myytiin kaksi kokonaista kalaa. Näpsäkkänä kodinhengettärenä Sini fileerasi kalat suurimmalla ja tylsimmällä vihannesveitsellä, johon oon ikinä törmännyt. Kyökin uumenista kaivamistaan riisistä, nuudeleista, kananmunista, iduista ja limestä Sini taikoi maukkaan neljän ruokalajin illallisen, jonka nautimme terassilla auringonlaskun hehkussa.

Sini yritti autella Charlieta talon töissä, mutta isäntämme antoi kännipäissään punkan pohjalta niin ristiriitaista neuvontaa ja oli niin kiinnostunut Sinin ulkoisista ulottuvuuksista, että siinä ristitulessa oli apulaisella hessu herkässä.

Mä olin jo Kura Kuralla hitusen huonossa hapessa, mutta painiskelin vasta poskiontelotulehduksen kanssa. Eipä siinä mitään, petipäivänä ikkunasta näkyi meri; pystyyn päästyäni pulahdin uimasille ja vaihdoin vaakatasoon rantahietikolle.

Maanantai-iltana pelailimme korttia pyjamat päällä, kun vähän isompi hämähässy tunki huoneemme ovesta sisään. Varmuuden vuoksi päätin pyydystää kaverin, ettei tunge nukkumaan samojen vällyjen väliin. Otsalampun valossa siinä väijyskelin purkki kourassa hämähäkkiä, kun ovella päivystävä Sini tokaisi tyynesti, että nyt täältä tulee skorpioni. Annoimme pikkupetojen mitellä keskenään, jolloin hämppis pakeni ovesta ulos, ja pääsin hätistelemään skorpparia. Valoa väistelevä veijari siirtyi kiltisti Charlien huoneeseen - puhdas vahinko - mutta hämähässy palasi kehiin heti väylän vapauduttua. Lopulta saimme ensimmäisen kiusanhengen pihan puolelle, ja vasta aamulla pakatessa bongasin skorpparin uudelleen rinkkani pohjalta.

Aamuyöstä Charlie kolkutteli oveamme pyyhkeeseen pukeutuneena. Ensin ei suostuttu avaamaan, mutta mies valitteli tulehtunutta jalkaansa ja pyysi apua. Otin yhteyttä kotilääkärin päivystykseen (kiitos taas, äippä) ja annoin isännällemme antibiootit. Charlie sanoi kuitenkin, ettei hengityskään oikein pelitä ja epäili kuolevansa. Rimpautimme varmuuden vuoksi Siskalle ja valvoimme sedän seurana pari tuntia. Muutaman olusen ja arakryypyn jälkeen juttu alkoi kuitenkin lipsua niin pahasti vyön alle, että hylkäsimme Charlien aamuun asti.

Tiistaina Sini tarjosi kättään pihalle hoippuvalle Charlielle, mutta isäntämme ilmoitti tukeutuvansa mieluummin Sinin rinnuksiin. Mä sain vielä taksintapaisessa Charlien kännykästä päähäni ennen kuin pääsimme lentokentälle ja pois Kalimantanista. Borneo on edelleen suuri suosikkini, mutta toistaiseksi Malesian puoli on kepittänyt Kalimantanin 6-0.

 

Java

Jakarta ei siis kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta Anu oli varannut meille huippuhotellista huoneen urheilijahintaan ja kulkuluvat pelitiloihin tiimin nimissä. Lämmin suihku, ravintolaillallinen, valaistu uima-allas ja jättisängyt piirsivät onnellisen hymyn ryvettyneiden reppureissaajien naamatauluihin.

Keskiviikkona Anu pelasi Tine Rasmussenia vastaan. Kannustimme katsomossa kaikin voimin, mutta tanskalainen oli vahvempi. Tappiota nieleskeltiin parin pelin verran ja sitten vaihdettiin vapaalle.

Vaikka Anu ei enää pelannut, oli hienoa seurata urheilijakatsomosta maailmanluokan matseja. Asiantuntevaa selostusta saimme suomen lisäksi kolmannella kotimaisella hollantilaiselta Judithilta. Suuren urheilujuhlan tuntua oli ottelussa, jossa sijoittamaton Indonesian kansallissankari Taufik Hidayat murskasi kolmanneksi sijoitetun kiinalaisen. Anun mukaan Taufik on varsinainen kiusankappale, kun ei viitsi pelata itseään maailmanlistalle, mutta käy pudottelemassa sijoitettuja alkukierroksilla ja voittamassa arvokisoja, jos sattuu huvittamaan.

Kisajärjestäjä tarjoili pullovettä, mutta urheilijakatsomossa oli ilmeisesti juoppoa väkeä, koska pullopojat rupesivat iltapäivän puolella rajaamaan nesteytystä tositarvitsijoihin. Kun Siniltä kysyttiin, onko hän urheilija, pojat saivat vastaukseksi naurunpurskahduksen ja huvittuneen "näytänkö mä muka siltä". Parit vadut kommentilla irtosi.

Torstaina lensimme Javan eteläkärkeen Surabayaan. Nökötimme Jakartan kotimaanterminaalin oikealla portilla jo hyvissä ajoin, mutta konetta ei kuulunut. Sini kävi kolmeen kertaan tiskillä tarkistamassa tilanteen, mutta aina käskettiin odottelemaan kaikessa rauhassa. Lopulta huikkasimme pleksiseinän takana tärkeän näköisenä palloilevalle miekkoselle "Surabaya", jolloin setään tuli vauhtia. Hän viittoi meidät peräänsä ja pinkaisimme kentän halki koneeseen, jossa muut matkustajat jo istuivat lähtövalmiina. Ovi paiskattiin perässämme kiinni, ja lentsikka irtosi maasta, kun laskimme takamuksemme penkkiin.

Näin Toimit Indonesiassa (osa 2, asiakaspalvelusta): Jos et tiedä vastausta johonkin oleelliseen kysymykseen, vastaa mahdollisimman vakuuttavasti ihan mitä vain.

Mun korvassa oli kaiketi ollut tulehduksentynkää jo pidemmän aikaa. Surabayassa piipahdimme pariin kertaan sairaalassa ennen kuin saimme luvan lähteä kiipeilemään ketterästi, kuten Anu kehotti. Erikoislääkäriä odotellessa pyörähdimme paikallisella ostarilla, ja mä pääsin jungle ridelle satuloidulla ja motoroidulla koninkorvikkeella. Niin hurja ratsuni oli, että rundi meni talutusratsastuksen puolelle (kuukauden kotivideo). Surabayassa ryypiskelty sorbettipohjainen Mansikka Margarita kiilasi reissun drinksulistan kärkeen.

Lauantaina kuljeskelimme kumipyörillä monen mutkan kautta tulivuorikaunotar Bromon juurelle. Lonarin mukaan monelta matkaajalta kuluu Surabaya-Bromo-Bali-siirtoon puolet reissurahastosta. Meitäpä ei huiputettu, mutta jouduimme kävelemään mielenosoituksellisesti toimistolta toiselle, kuorimaan joka lipukkeen hinnasta pois rahassakylpevätyttölapsilisän ja sietämään kuskin sekä kumppaneiden flirtin.

Bromolla oli niin vilpoista, että iltatee lämmitti ihanasti, ja Sini sai lapastenmyyjästä ikuisen ystävän, vaikka kieltäytyikin kaupoista kansallisylpeyden nimissä.

Sunnuntain vastaisena yönä kieltäydyimme oppaiden seuraa/jeeppi/hevoset-ehdotteluista ja tepastelimme kaksin tulivuorta ympäröivän tuhkameren yli. Otsalamppujen valossa näki juuri varpaansa, ja suunta oli useampaan kertaan hakusessa.

Huipulle kavuttiin mutkittelevaa polkua ja lopulta jyrkkiä askelmia pitkin. Ajoitus oli täydellinen - kraaterista nouseva rikinkatkuinen savupatsas ja mielettömät maisemat saivat muotonsa aamun ensisarastuksesta.

Auringonnousu Gunung Bromolla oli Elämys.

Kipittäessämme päivänvalossa rinteitä alas kuin pienet vuorikauriit Sini otti ohimennen kevyttä kasvokosketusta maaperään. Koipihan siitä kiukustui, ja tasaiselle päästyämme matka jatkui kauramoottoreilla. Valkkasimme mahdollisimman hyväkuntoiset hepat, mutta pikkuisiahan kaverit olivat. Omistaja oli kummissaan, kun kieltäydyimme ravaamasta kovalla pohjalla ja halusimme kävellä omin jaloin takaisin kämpille vievän ison ylämäen. Olipas ihanaa ratsastaa!

Koska keli oli upea, käpsyttelimme päivällä ylängön kylillä ja kukkuloilla - Sini oli rampa, mutta urhea - ja nautimme raikkaasta ilmasta. Bromolla kaduin katkerasti vinoiluani Sinin villasukille.

Iltasella lähdin vielä kaksin Gambirin kanssa katsastamaan auringonlaskun. Omistajapoika tuli mukaan saattajaksi - mun suuntavaisto tunnetaan ilmeisesti pitkin palloa - mutta ei hän meitä häirinnyt. Gambir ja poika jäivät odottamaan alas, kun kapusin yksin Bromon huipulle. Oli kuitenkin niin pilvistä, että auringonlaskun väriloisto jäi paksun verhon taakse. Fiilis ypöyksin, savuavan tulivuoren kraaterin reunalla, illan pimeyden kietoutuessa ympärilleni oli hieno. 

Bali

Maanantaina matkailimme Balille. Surffarin paratiisin oli tarkoitus olla meille vain portti Nusa Tenggaraan, erityisesti Lombokin Gili-saarille sukeltamaan. Multa kiellettiin kuitenkin pinnan alle painuminen korvakipujen takia. Niinpä jumitimme Balilla reilun viikon, eikä kaduta. Ekat oluset otettiin lautan kannella - kuvassa sitä pohjolan neitojen loppasuuglamouria.

Majoituimme ensin etelään Legian Beachille luksusluokan bungalowiin, jossa oli ulkoilmakylppäri, aamiainen tarjoiltiin omalle terassille ja puutarhan portti aukesi merelle. Tiistaiaamuna vuokrasimme rantakattauksen suloiselta Agustolta, joka siirteli pitkin päivää joko varjoamme tai meitä - siis tuoleineen päivineen! - optimaaliseen asemaan auringon suhteen.

Illan kohteeksi valkkasimme Kuta Beachin juppijuottoloista Musron, jossa otimme tanssilattian haltuun sen verran tyylikkäästi, että kaikki muut pakenivat parketin reunamille seisomaan ja taputtamaan! Meidän lämppärinä oli mukiinmenevä cabaret-show, jonka loppuhuipentumana miestähti keikkui kattoon kiinnitetyssä köydessä alushoususillaan (kotivideokokoelmani helmi).

Kun keskiviikkona katselin haikeana surffareita ja avauduin Agustolle elämän kurjuudesta, hän vei mut skootterillaan apteekkiin korvatulppaostoksille. Biitsillä tehtiin bisnestä oikein Rip Curl - surffikoulun nimissä, mutta mä vuokrasin vermeet ja ostin opetuksen Aguston kavereilta. Sainpahan pro-laudan ja yksityisvalmennusta, vaikka olin kai koutsini eka-ikinä-oppilas.

Koululaiset ammattiauttajineen kuivaharjoittelivat kuvioita puoli päivää rannalla, mutta me paineltiin biitsipojun kanssa suoraan mereen. Mulle luvattiin rupiani takaisin, jos en ekana päivänä nouse aallonharjalle, mutta hävisin pokerissa olemalla pystyssä tokalla yrittämällä. Kun lähdin hakemaan isompia aaltoja kauempaa rannasta, törmäsin meren valtavaan voimaan - kauhoinpa ulapalle maha lautaa vasten tai kiskoinpa kaveria perässäni, vaahtopäät heittelivät meitä molempia mielensä mukaan. Suolavettä tuli juotua perjantaiannos, mutta passelilla aallonharjalla rantaan ratsastaminen oli sen arvoista!

Torstaina surffasin aikaisin aamulla, kun tarjolla oli parhaat pärskeet. Yhtä hienoa oli kuin edellisenä päivänä, ja opin jo vähän kääntymäänkin. Iltapäivällä jätimme Aguston ja kumppanit pariksi päiväksi, ja piipahdimme Balin pohjoispäässä Lovina Beachilla. Majoitus oli - jos mahdollista - vielä edellistäkin mukavampi: huoneeseen oli ripoteltu tuoreita kukkasia, uima-allasta ympäröivät istutukset ja kivetyt kotipolut, sapuska oli hyvää ja sen tarjoilussa kielitaito korvattiin aurinkoisella hymyllä.

Aikaisin perjantaiaamuna veneilimme delfiinejä katsomaan. Sata paattia parin delfin perässä oli ympäristöintoilijoiden mielestä huono liikeidea. Oli pullonokkia silti liikuttavaa nähdä luonnossa! Päivä jatkui uudella veneilyllä pohjoisen parhaille koralleille. Paljon oon hienoja snorklausmestoja kokenut, mutta pystysuora silmänkantamattomiin vajoava koralliseinämä oli erityinen ja upea!

Joku rontti söi meidän eväät, kamikazemeduusa uhmasi onnistuneesti Sinin maskin puolustuspolitiikkaa ja sukelluskouluttaja tuuppi mua mestoille takamuksesta (niin, kummalle siinä haettiin huippunäkymiä?) mutta arska porotti ja elämä hymyili! Mikäs siinä oli paistetta palvoessa puolen miljoonan bikineissä, kun Sinikin sai jo paluumatkalla silmänsä auki.

Koko päivän jokainen vastaantuleva miehenretale tivasi meiltä illan suunnitelmaa. Sovimme kaikki treffit samaan baariin, jotta kavaljeerikaartilla olisi seuraa toisistaan. Istuessamme rantaraflan terassilla illallisen ja jälkkärin välillä, puskista kuului pärinää ja iloinen kutsuhuuto "Evaaa" - arvoitukseksi jäi, kuinka skootterikuski löysi meidät, mistä hän luuli tietävänsä nimeni ja kuka hänet oli lähettänyt. Puolustuksen puheenvuoroksi se, että meillä oli alunperin tarkoitus ehkä pyörähtääkin siellä baarissa, mutta rannan suunnalta kuului kitaran, bongorummun ja paikallispoikien perjantai-illan ilo.

Yön tummuessa sytytimme meren ääreen nuotion ja fiilistelimme Metallicaa, Red Hot Chili Peppersia ja tietty Eaglesin Hotel Californiaa. Aamulla uudella delfiininbongausreissulla pilkin pahemmin kuin ikinä Tellun bilsantunnilla. Sini kävi iltasella hieronnassa, ja mä katsastin kitaraa työkseen soittelevan Suarin kanssa auringonlaskun. Suar kutsui meidät syömään illan keikkaravintolaan ja pyysi Sinin laulamaan bändin kanssa mulle Nothing Else Mattersin.

Sunnuntaina suuntasimme kahden pysähdyksen taktiikalla takaisin etelän aurinkoon. Kaksoisvesiputouksella loikimme liaanintapaisella uimasille - tandemhyppy tarjosi haastetta - ja järvenrannassa peilailevan temppelin pihapiirissä väistelimme kiinalaiskomppaniaa (eivät sentään laulaneet karaokea). Kukkaistoria olisi ollut vielä matkan varrella tarjolla, mutta tallimääräysten mukaan mentiin. Legianilla kömmimme edellisviikolta tuttuun bungalowiin; mä luulin pääseväni vielä parina päivänä surffaamaan.

Maanantaina ja tiistaina Sini joutui kuitenkin kärräämään mua sairaalasta toiseen, kun tulehdus oli muuttanut oikeasta korvasta vasempaan, ja pöpö oli vielä häädöstä kovasti kiukkuinen. Tulppaa oli ihan turhaa yrittää korvaani, joten otimme biitsillä poikien kanssa keittoa. Kanadalais-jenkki-britti-wannabehurmuri vei meidät hienoon rantaraflaan, mutta sliipatun pinnan alta paljastui huonosti käyttäytyvä mies. Niinpä istuin taas seuraavana iltana Aguston skootterin kyydissä, ja Sini melkein vapaaehtoisesti toisen takatuhdolla (sekä mies että pyörä taisivat olla liian pikkuisia, toim.huom.).

Keskiviikkona testailimme kolme uutta lajia Nusa Duan vesiurheilukeskuksessa. Flying Fish oli vekkuli merestä irtoava kumilautta moottoribotskin perässä - parhaassa vauhdissa roikuimme kahvoissa lautan lentäessä pystyasennossa. Vesiskootterilla päästiin painelemaan kaasu pohjassa kunnon aallokkoon - fiilis oli sama kuin vanhoina hyvinä aikoina Russinin kanssa derbykentällä: kiihtyvyys ja ketteryys kohdallaan, mutta liikkeen suuntaan ei kuskilla mitään kontrollia.

Parasailing oli haastava laji, kun laskeutuessa oikealla kädellä piti vetää oikeasta narusta ja vasemmalla tassulla tarrata vasempaan köyteen. Jottei tehtävä olisi ollut täysin ylivoimainen, liitelijä sai toiseen käpäläänsä punaisen ja toiseen sinisen sormikkaan, joilla sitten kiskottiin kieli keskellä suuta punaista ja sinistä kauhukahvaa.

Iltaisin, kun surffarit rantautuivat pelaamaan futista, Agusto tarjoili meille olutta ja auringonlaskua. Lämmintä pimeyttä tulee Suomessa ikävä!

Torstaina tytöt tatuoitiin. Mulle jäi vaihtarivuodesta muistoksi skorpioni nilkkaan, ja Sinin selkään hakattiin Balin onnensymbolista tyylitelty tribaali. Kuvantekijällä oli loistava tyylitaju; viikon verran luomuksia viilailtiin ja lopulta ihoon piirtyivät ihanasti omalta tuntuvat kuvat.

Illalla söimme kivassa meksikolaisessa ja päädyimme baariin, jossa Sinistä tuli livebändin tähtisolisti (multa oli onneksi ääni kadonnut jo iltapäivän puolella) ja meistä molemmista tanssilattian vakiokalustoa. Perjantaina Indonesia oli nähty, ja lennähdimme vimpaksi viikonlopuksi Kualaan.

KL

Kualassa shoppailimme viitosvaihteella, ja tulos oli vakuuttava. Kun Visani ei enää vingahtanutkaan ja rimpautin Luottokuntaan, sain kuulla, että korttini on varmasti päätynyt vääriin käsiin - sillä oli kuitattu saman päivän aikana kaksinumeroinen luku eri ostoseriä. Onneksi setä ymmärsi ahdinkoni ja nosti luottorajaani maailmaltapalaajan erityisoikeudella.

Jos saisin haltijakummilta kolme toivomusta, Puutarhakadun ja Näsilinnankadun kulmassa ei jonotettaisi Tampereen Onnelaan vaan Kuala Lumpurin Lunaan. Kattokerroksen yökerhon matalien pöytien ääressä makoiltiin valaistun uima-altaan ympärillä, ja lasiseinistä avautui näkymä suurkaupungin yli. Ilmeisesti Tampereelle laajentamista pohjustaen talo tarjosi meille Long Island Ice Teat.

Lunassa juttusillemme istahti brittiläinen WWF:n edustaja, joka oli matkalla Sabahaan päättämään sademetsien kohtalosta. Ikävä kyllä mies ei tiennyt alueen asioista edes sen vertaa kuin tamperelainen teekkarityttö vaihtarivuotensa jälkeen. Kun pyysin käyntikorttia tulevaisuuden työkuvioita maalaillen, sain vastaukseksi illalliskutsun - hohhoijaa - hyvää huomista tälle pallolle.

Sunnuntain aamiainen katukahvilassa Golden Triangelin sydämessä tuoreine hedelmineen ja suklaakakkuineen oli ehdottomasti parempi kuin illallinen China Townin takapihalla raakoine kanoineen ja kalanhajuisine oluineen - mikään kaupunki ei ole täydellinen, mutta Kualaan palaan mielelläni milloin vain. 

Maanantaina mut vietiin viekkaudella ja vääryydellä Thaikkulan kautta Suomeen; Finskin koneilta on mukamas kielletty uukkari Bangkokin ja Helsingin välillä.