Maanantaina houkuttelin Lauran ja Elinan kanssani Temasek Polytechniciin (joka on itse asiassa tyttöjen oma kampus, mutta käyvät turistit koulua vain Sentosan-aurinkoyksikössä) käsipallomatsin cheerleadereiksi. Koska oman kampuksemme pelitilat ovat remontissa, asuntoloiden välinen käsipallokuninkuus ratkottiin kaukana kotikentiltä. Kent Ridge Hallin Siniset Soturit, riveissään Yannick ja Martin, toivat kotiin kultaa ja kunniaa!
Tiistaina poukkoilin ympäri kampusta kyselemässä, eikö missään muka olisi vapaata vierashuonetta kotiväelle Sarawakin ja Thaimaan välipäiviksi - minkä ihmeen takia ne kaikki tänne tulee kiinalaista uutta vuotta bilettämään; menisivät Kinkkilään! Luovutin puoliltapäivin ja lähdin Martinin kanssa lounaalle. Kun siinä sitten tilitin kovaa kohtaloani, Martin totesi olevansa tuolloin Filippiineillä ja tarjosi omaa huonettansa Antille&Markelle! Myöhemmin Yannick lupasi kokoontaitettavan lisäpunkkansa mulle, jotta äippä voi miehittää oman sänkyni - kultaisia poikia mulla naapurissa!!
Tyytyväisenä päätin pyhittää illan kouluhommille ja lähdin ostamaan lähikaupasta evästä, ettei tarttisi enää irrota illalliselle. Törmäsin kotikadulla piiiitkästä aikaa Vesaan ja päädyin Vivo-cityyn leffaan ja syömään. Olin jättänyt kännyni kämpille (kun en tosiaan ollut mihinkään menossa!) ja Patrik oli lähettänyt pari tuntia ennen mun paluuta kutsun karaokeiltaan. Hätääntyneenä parhaiden biisien missaamisesta hyppäsin heti taksiin ja vasta Clementissä soitin Patrikilta tarkempia koordinaatteja. Mä olinkin sitten ollut ainoa intoilija - pojat eivät olleet saaneet kunnon poppoota kokoon, joten laulelot oli siirretty hamaan tulevaisuuteen. Ruotsalaiset!
Kampukselle palattuani poikkesin Yannickia moikkaamaan ja jumitin juttelemaan puoleksi yöksi. Yannick ei edes ollut kämpillä, mutta menin avoimesta ovesta sisään ja soitin, että missäs sitä ollaan. Vastaus tuli tuttuun tyyliin: 'ihan kohta siellä'. Kerroin Yannickille, että käsipallomatsissa yksi tumma tyttö oli tullut tosi tiukasti tivaamaan multa, ketä olin katsomassa. (Olin tietenkin vastannut hölmistyneenä, että käsipalloa.) Yannickin mielestä on hieno homma, että kaikki kuvittelevat kuulemma meidän tapailevan eivätkä kiinnitä Elinaan turhaa huomiota - reilukerho kokoontuu!
Keskiviikkona syvennyin ihan oikeasti sedimentteihin ja ennakoin ilmastonmuutosta koko päivän. Illalla oli aikamoinen fossiiliolo itsellänikin.
Torstaipäivän aloitin croisantilla Hollantilaiskylillä ja kestin lukukauden pisimmän koulupäivän - kokonaista kuusi tuntia! Illalla kävimme Elinan ja Lauran kanssa intialaisessa tankkaamassa radalle lähtöä varten - mä tosin lipsuin yhden pysähdyksen taktiikasta, kun kulman takana vaani Magnumallas.
Päätimme reippaina tyttöinä kävellä Pikku-Intiasta Ministry of Soundiin. Puolessamatkassa itseään pahoinpitelevien hindujen juhlakulkue esti meitä etenemästä enää jalan baaritiskin suuntaan. Haimme toiveikkaina taksia käsipystytaktiikalla kolmista eri asemista, kunnes bongasimme näköetäisyydeltä tolpan masentavine jonoineen. Vaihdoimme leiriä joukkoliikenteen uskollisiksi ystäviksi. Ohi ajoi kyllä koko ajan busseja, mutta mistään ei tietenkään löytynyt pysäkkiä. Hiippailimme lähimmälle MRT-asemalle todetaksemme vimpan metron lähteneen viisi minsaa aiemmin. Palasimme plan A:han ja maksoimme matkasta yötaksan, koska istahtaessamme taksin takatuhdolle kello oli minuutin yli puolenyön.
Kun viimein vaihdoimme viihteelle, tanssimme aamuviiteen asti. Musaa mun makuun ja jengiä juuri sopivasti - MOS on ehdoton torstaikohde, jos Ladies' Night jää kokematta tai kaipaa jatkoa!
Perjantaiaamuna pakotin itseni ilmastonmuutoskurssin luennolle vain todetakseni loistavan länkkäriluennoitsijan vaihtuneen paremmin lastentarhanohjaajaksi (jos siksikään) soveltuvaan paikalliseen. Miehen Singlish on kärsimystä korville, ja hänen luentonsa punaisen langan solmin siistille rusetille ala-asteella. Palasin herne nenässä kämpille nukkumaan ja herättyäni puoliltapäivin lähdin Sentosalle pelaamaan rantalentistä Yannickin, Elinan, Lauran ja Santerin kanssa. Aurinko paistoi, ja pallo sai kyytiä.
Illallisen söimme ilman Santeria Vivon luksusluokan food courtilla ja jälkkärit tyylikkäästi Burger Kingissä - food courtien makeantarjonnan perusteella singalaiset on hyytelökansaa. (Kaikkeen muuhun pohjautuen ne on pullamössökansaa.) Paransimme maailmaa päivätyön verran ostarin kattoterassilla, josta aukeaa näkymä neljän miljoonan ihmisen kotimaakseen kutsuman Disneylandin kitscheimpiin maisemiin.
Tänään lauantaina oon kieltäytynyt kaikesta kivasta ja kököttänyt kotona parantumassa eilisiltana iskeneestä flunssasta, jonka olemassaoloa epäilen koko ajan vahvemmin.
Kommentit